Organisaatio on ennalta määritellyt tunnistautumistavat, joita työntekijöiden tulisi suosia tietojärjestelmiä käytettäessä.
Useita pilvipalveluita käyttäessään käyttäjä voi itse määritellä, millä tavalla hän palveluun tunnistautuu. Yksittäinen keskitetty tunnistautumistili (esim. Google- tai Office365-tili) voi auttaa sulkemaan iso määrä pääsyoikeuksia kerralla, kun tunnistautumistapana toimiva käyttäjätili suljetaan.
Tärkeää tietoa sisältäviin järjestelmiin olisi kirjauduttava useita tunnistamiskeinoja käyttävällä kirjautumisella, jota kutsutaan englanniksi joko "two-factor", “multi-factor” tai “dual factor” tunnistautumiseksi.
Esimerkiksi kirjautuessaan ensin salasanalla, käyttäjälle voidaan lähettää lisäksi kertakäyttöinen tunnistautumiskoodi tekstiviestinä. Tällöin hänet on tunnistettu kahden tekijän avulla (salasanan tietäminen ja puhelimen omistajuus).
Kaksivaiheisessa tunnistautumisessa voidaan käyttää apuna myös biometrisiä tunnisteita (esim. sormenjälki) ja muita laitteita. Kannattaa kuitenkin huomioida kustannukset ja vaikutukset yksityisyydensuojalle.
Järjestelmän tai sovelluksen kirjautumismenettelyn olisi oltava suunniteltu siten, että mahdollisuus luvattomaan pääsyyn on mahdollisimman pieni.
Kirjautumismenettelyn olisi siksi paljastettava mahdollisimman vähän tietoa järjestelmästä tai sovelluksesta, jotta luvatonta käyttäjää ei avustettaisi tarpeettomasti. Kriteerejä hyvälle kirjautumismenettelylle ovat mm.:
Organisaatio on määritellyt luottamuksellisen tiedon käsittelyalueet sekä toimintasäännöt, joita noudatetaan kaikessa luottamuksellisen tiedon käsittelyalueilla tapahtuvassa toiminnassa.
Toimintasäännöissä tulisi harkita seuraavien seikkojen huomiointia:
Digiturvamallissa kaikki vaatimuskehikkojen vaatimukset kohdistetaan universaaleihin tietoturvatehtäviin, jotta voitte muodostaa yksittäisen suunnitelman, joka täyttää ison kasan vaatimuksia.