Organisaatioiden on seurattava resurssejaan ja tehtävä muutoksia vastaamaan tarpeita. Tämä auttaa niitä saamaan käyttöönsä riittävästi resursseja, esimerkiksi tietojenkäsittelytiloja, henkilöstöresursseja, toimistoja ja muita tiloja, kun otetaan huomioon asianomaisten järjestelmien ja prosessien liiketoimintakriittisyys. On hyvä, että käytössä on varhaisen havaitsemisen järjestelmiä, jotta tulevaa kapasiteettia koskevat ennusteet voidaan sovittaa yhteen esimerkiksi liiketoiminnan kasvun ja teknologisten suuntausten kanssa.
Tietojärjestelmien toiminta voi olla riippuvaista tietyistä avainresursseista, kuten palvelinkapasiteetista, tallennustilasta, tietojenkäsittelykapasiteetista, valvontakapasiteetista tai tietyistä avainhenkilöistä.
Etenkin osalla näistä resursseista voi tietyissä tilanitessa olla pitkät toimitusajat tai korkeat kustannukset, jolloin tuleviin kapasiteettiongelmiin niiden kanssa on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Tarkkailemme tärkeimpien järjestelmäresurssien käyttöä ja tunnistamme suuntaukset, turvallisuutta mahdollisesti uhkaavat pullonkaulat ja riippuvuudet tärkeistä henkilöistä.
Digiturvamallissa kaikki vaatimuskehikkojen vaatimukset kohdistetaan universaaleihin tietoturvatehtäviin, jotta voitte muodostaa yksittäisen suunnitelman, joka täyttää ison kasan vaatimuksia.